Saturday, May 5, 2012, 22:04 - Hirmu ja Nipsu
Luonut Administrator
Aih, miten hieno viikonloppu! Luonut Administrator

Eilen ukkeli sai meille tiskikoneen toiminta kuntoon! Melkein 2 vuotta sitä ollaankin kaavailtu, että asennetaan toimimaan. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Elintaso nousi kerta heitolla. ;) Eilen myös ukkeli ravasi useammassa kaupassa tekemässä hintavertailua aita tarvikkeista. Ja lopuksi myös otselemassa niitä.
Tänään sitten aamupäivästä lähdettiin tuttava perheen luona käymään ja siitä vara-mummon luokse hakemaan portti-aineksia. Sieltä sitten kaverin luokse hakemaan muutama uupumaan jäänyt aitatolppa. Sitten ei muutakuin odottelemaan aidan pystytys-talkoolaisia. Odotusajalla kävimme Tseron kanssa leikkimässä bordercollie Masin kanssa. Sieltä palattuamme, oli aidan ja portin tekeminen jo aloitettu. Reippaa miehet puuhastelivat pihalla ja Nipsu vahti narunpäässä poikien touhuja. Tsero sai rallattaa pihalla vapaana.
Itse toimin "työnjohtajana". (Mistään mitään tiennyt ja lähinnä seurasin tilannetta ja pidin koiria hanskassa parhaani mukaan). Aita saatiin kuitenkin pystyyn ja sitten Nipsun vapautus ja työläisten ruokintaan! Grillikauden avaus siis. Grillailtiin illasta siinä pihvejä ja halloumi-juustoa. Vatsa tuli täyteen, tai oikeastaan enemmän kuin täyteen.. Ähky! Varsinkin halloumi oli törkeän hyvää. Eikä pihveissä tai salaatissakaan valittamista ollut. ;) Toki pojat saivat oman osansa (salaatista juustoa).
Tuli myös todettua, että meillä asuu hyyyvin alkukantainen koira. Levitin maton pojille, ett voivat sen päälle käydä nukkumaan. Tsero kuitenkin päätti tehdä pesänsä risukasaan! En ollut uskoa silmiäni. Ihan ihme touhua tuommoinen. Hain vilttejä ulos, sille matolle, että siinä olisi lämpöisempi olla. Hetken pentu siinä makoilikin, mutta siirtyi takaisin risukasaan.. Ei voi ymmärtää aina pienen koiran sielun elämää..
Kerran Nipsu testasi jo aidan kestävyyttä, chihu-koon mukaan siis, ja näki koiran tiellä ja juoksi päin aitaa. Aita kesti. :D

Eilen vai toissa päivänä Tsero testasi naapurin aidan kestävyyttä juoksemalla lujaa sitä päin.. Naapurin aidassa kun on alareunassa ja yläreunassa puuta ja siinä välissä vihreää verkko aitaa. Tsero ilmeisesti näki jotain naapurin tontilla ja lähti juoksemaan sitä kohti, loikkasi ja törmäsi aitaan. Aita kimmotti koiraa hieman takaisin päin. Hetken pentu oli ihan häpsingillään ja sitten muisti mitä oli tekemässä ja alkoi vahti-haukkua naapurin tontin suuntaan. Höpsö koira. Rätkätin toisen vahingolle niin kovin, etten pystynyt edes haukkumisesta komentamaan. Niin hulvaton näky oli se.

Jäi edellisestä kirjoituksesta uupumaan Tseron näyttelyn arvostelu. Tässä se tulee:
Lyhyt runkoinen, normaalisti kehittynyt nuori uros, hyvä luusto, hyväpään pituus, hyväasentoiset korvat, pitkä kaula, pysty lapa ja olkavarsi, rintakehä kaipaa vielä lisää syvyyttä, erinomaiset takakulmaukset, hyvä karva ja väri, etuliikkeet ei aivan yhdensuuntaiset.
Laatuluokka: JUN ERI
Kilpailuluokka: JUK 2
SA
Paras uros: 2.
VARASERT
Koko 46,5 cm




( 0 / 0 )




















Kalenteri



