perjantai, elokuu 15, 2008, 19:50 - Elektroniikka ja Konsolit
Luonut ukonretale
Joops eli tässä nyt kun oli viimeinen päivä kesäduunissa, niin askartelin alta pois tuon toissapäivänä huoltoon tulleen 9300:sen Acerin pois jaloista.Luonut ukonretale
Kone tuli hoitoon pikaisella kuvauksella, ei lataa. Sekin tosin kerrottiin, että kone ollut pöydällä ja joku temunnut johtoon ja kone tullut sitten tatamiin, noh ensin ulkoinen katselmus, ja sitten kone palasiksi ja varaosaa etsimään.
Laturinjohdon paikka, liittimestä puututu jotain

Aika selkee tapaus, liitin saanut osumaa, tutustuessaan maanvetovoimaan ja tavatessaan tatamin, joten kone auki.
Liitin sisuksista, tai mitä siintä jäljellä

Tässä vaiheessa oli sanomattakin selvää, että juottelemiseksi menee, vanhasta liittimestä kun poisti tuon pellin niin se mureni sitten lopulta ihan atomeiksi.
Uuden korvaavan osan luovutti sitten joku CompaQ läppäri josta emosta karannus asennussavu.

Empä muistanut asennuksen timmellyksessä ottaa enempää niitä kuvia, mutta kyseinen liitin oli hieman erillainen joten se vain liimattiin paikalleen ja + ja - nastat johdotettiin emolevylle.

Acerin laturi ei ole liittimen suhteen 1:1 sopiva tuon CompaQ:n kanssa joten samalla joutui lainaamaan tuohon Aceriin tuon CompaQ:n poweri ( 18,5V @4.9A vs Acer 19V @ 4.7A, aika sama kun akun jännite 11.1V)
Liittimen laittamisen jälkeen, kone pakettiin ja testiin, akku oli jo tullessa tyhjä joten testaaminenkin tuli suoritettua samalla kun akku lataantui. Koneen tuoja tosin ei muistanut kertoa salasanoja joten XP:n login ruutua pitemmälle ei jaksanut itseään taistella.

Omistaja kävi sitten koneen pois noukkaamassa, ja oli jokseenkin tyytyväinen, hyvä niin. Tyytyväisyyttä mahdollisesti auttoi viel se, että ei joutunut takuuseen lähettämään jossa olisivat vaihtaneet koko emon hinta alkaen about 500€ + työt, nyt selvisi paljon vähemmällä...




( 2.3 / 40 )


.jpg)
.jpg)




Kalenteri



