Hannen Elukka Blogi, =)
Rotan ja madon täyteistä elämää 
keskiviikko, heinäkuu 15, 2009, 21:13 - Käärmeet
Luonut Administrator
Noniin, taas on "arki"-ilman töitä tahi koulua :D alkanut pyörimään. Lomailuahan tämä oikeasti on vielä.

Rotta tyttöjä on kovasti opetettu olemaan nätisti kynsien leikkauksen ajan, hännän pesun ajan, ja muuten vaan olisi hyvä osata olla nätisti paikoillaan kun mamma niin pyytää. Tytöt ovat muuttaneet pikku boksista aina päivien ajaksi isoon häkkiin, jonka pinnojen välistä tytöt halutessana mahtuvat tulemaan ulos. Kertaakaan eivät ole vielä karanneet. Pari kertaa ovat sujahtaneet häkkiin takaisin pinnojen välistä. Hassuja otuksia. Yleensä Usva tulee luukulle heti kun sen avaa. Sirulla menee hetken aikaa tajuta, että luukku on auki. Seuraavaksi hän alkaa säntäilemään, ja vasta sen jälkeen tajuaa kipittää ylähyllyltä alas luukulle.

Olkapäällä paidan alla on kiva matkustaa äipän mukana rottien mielestä. Myös äipän työpöydällä on kiva juoksennella. Tänään Usva meni tapaamaan Nipsua ensimmäisen kerran kunnolla. Nipsu olisi kovin innoissaan riehumassa rottien kanssa.. Kunhan ne ovat selkä Nipsuun päin tai tarpeeksi kaukana.. Nipsua joutuu ihan rauhoittelemaan kun rottia sohvalla ulkoilutan. Tällä tutustumis hetkellä kosksin Nippeen koko ajan, ettei se pääse tekemään nopeita liikkeitä. Kuitenkin kun Usva meni koskettamaan ja nuuhkimaan Nipsua jähmettyi poika ihan paikalleen. Kauhusta. Ensimmäinen reaktio oli pojalta yrittää karkuun, sen jälkeen jähmettyminen. Poika-kullan silmät pyörivät päässä kuin hedelmäpeli. Kuitenkin kun rotta kääntää selkänsä ja lähtee pois, alkaisi Nipsu taas riehumaan. *Huoh*

Hirmu ei välitä rotista oikestaan ollenkaa, mikä on todellinen ihme. Odotin, että Hirmu haukkuisi rotat öisin kun ne alkavat riehumaan, mutta ääntäkään rottien suuntaan ei Hirmu päästä. *Koputtaa puuta* Ei hää myöskään ole pyrkinyt pahemmin tutustumaankaan tyttöihin.





On tapahtunut toinenkin ihme. Toissapäivänä, 13.7.2009. Tuona päivänä olin katsonut hautomoon, missä on ollut viljakäärmeen munia haudottavana (tässä vaiheessa enää yksi näytti elinkelpoiselta, mutta liian kovalta), että mikä on tilanne. Kaikki oli ok. Illalla kurkkasin hautomossa olevaan boksiin, siihen missä se muna oli. Samalla sekunnilla suustani pääsi huuto "Se kuoriutuu!!". Hetken päästä avasin boksin kannen tarkastellakseni tapahtumaa lähemmin. Yllätys oli suuren suuri kun boksista minua tuijottikin kaksi silmää. Siitäkös se riemu repesi ja huuto alkoikin! Kansi kiinni ja tepastelu ja käsien heiluttelu alkoi. Hysteeriseksikin minua olisi ehkä joku voinut kutsua. Ei muuta kuin savukkeelle rauhoittumaan ja soittelemaan asiasta kiinnostuneita ihmisiä läpi. Sen jälkeen piti alkaa rauhoittumaan ja pohtimaan minne pikkuisen madon laittaisi. Tämä kun oli kuoriutunut liian aikaisin ja en ollut vielä kerennyt asiaan varautua pahemmin. Nopeasti kuitenkin löysin karkkirasian, lämpömaton ja pilttipurkin kannen vesikipoksi. Piilo paikka tuli puoliksi leikatusta vessapaperirullasta. sitten se jännä kohta kun siirsin poikasen pois haudontalaatikosta. Se oli hyvin jännä tilanne minulle. Muutama kuvakin siinä sitten räpsäistiin ja ihmeteltiin lapsen pientä kokoa ja sitä kuinka se loppujen lopuksi edes kuoriutui. Tosiaan kaikki muut 8 munaa olivat menneet huonoiksi haudonnan aikana, ja tämän munan kuori tuntui todella kovalta. Kuinkahan se on saanut itsensä pusattua sieltä ulos ja kovan kuoren halki? Pirteä ötö hää on.

Yllätys oli myös se että, lapsi on motley kuviollinen. Heikko tasoinen, mutta on kumminkin. Eli molemmat, Viivi sekä Veltto ovat motleyn kantajia. (motley = sellainen pallo kuvio, mitä löytyy lapsen niskasta eteenpäin muutaman pallon verran)

Toivottavasti tämä "keskonen" aloittaa ensi viikolla luomaan nahkaansa ja syömään. kaikki nyt pitävät sitten peukkuja pystyssä!

Kuvissa esiintyy siis uusin jäsenemme "Still alive" (Tämä "nimi" tulee vielä muuttumaan" ;) ):





lisää kommentti   |  linkki   |   ( 2.7 / 6 )
Saaraf thö mato 
keskiviikko, joulukuu 17, 2008, 20:32 - Käärmeet
Luonut Administrator
Yllätimpä tänään meitin pienen matoliinin takkia vaihtamassa. Tuntuu, että Saaraf on viime aikoina kasvanut hurjasti ja on hän vaan päivä päivältä yhtä kaunis kuin aina. Juuri takin vaihtaneena erityisen kaunis. Kun tarkistin neitiä, että kaikki nahka on varmasti lähtenyt, päätin muutaman kuvankin räpsäistä. Tällä kertaa neito ei ollut moksiskaan käsittelystä ja terraan ei ollut mikään kiire niinkuin normaalisti käsittelyn jälkeen.

On se neiti jo iso mato :)


Ja pitkä


nassukin on söpö



Tuossa joku päivä sitten, kun olimme olleet Anjalankoskella viikonlopun, oli kaksi hybridi torakka naarastani kuollut. Boxista kuitenkin löysin 3 elävää poikasta ja ajattelin avata toisen, hieman pyöreämmän, naaraan ja katsoa kuinka monta poikasta minulta jäi saamatta. Aika montahan noita poikasia olisi voinut tulla, mutta löysin tämän kuolleen torakan vatsasta 2 elävää poikasta. Kolmaskin yritti vähän heilutella jalkojaan, mutta se ikävä kyllä menehtyi seuraavaan päivään mennessä.

kuva kuolleesta emosta ja sen sisältä löytyneistä poikasista:


Ja vielä kuva rivissä olevista poikasista:

lisää kommentti   |  linkki   |   ( 3 / 15 )
lauman lisäystä 
keskiviikko, elokuu 27, 2008, 15:54 - Käärmeet
Luonut Administrator
Tänään me haimme Lappeenrannasta aivan ihanan ghost värisen, kauniin, ihanan, mukavan ja kiltin neidon Veltolle tyttöystäväksi. Yhteen asuttaminen näyttää onnistuneen ihan mukavasti ja rauhallisissa merkeissä.

Viivi on saksan tuonti, pituutta hänellä on n. 123cm ja painoa 809 grammaa. Veltto taasen on viimeisimmän mittauksen mukaan noin 165cm pitkä ja 1005grammaa painava. Viivillä vain on ikävä "paksunnos" kropassaan. Veikkauksemme entisen omistajan kanssa oli vain nestekertymää, mutta pitänee olla vielä Raulioon yhteyksissä tuon "vaivan", joka ei vaivaa neitiä mitenkään, takia. Neiti kuitenkin syö, luo ja kakkii ja liikkuu ihan hyvin.
Toiveena olisi saada pikku vilja vauvoja tähänkin talouteen.

Muutama kuva pariskunnasta:

Neito puntarilla




Veltto ja hiukan Viivin häntää




Viivin ja Velton päät



Alkuun Viivi ei meinannut uskaltaa mennä Velton poikamies boxiin vaan jumahti hetkeksi tuohon paikalleen



Neidon kuskaus terraan. Meinasi pupu mennä pöksyyn jo tuossa vaiheessa kun lähestyttiin terraa ;)



Viimeisessä Viivi kummittelee ja sanoo "böö"



1 kommentti ( 3 views )   |  linkki   |   ( 3 / 11 )
Ilon kyyneleitä.. 
sunnuntai, maaliskuu 30, 2008, 20:39 - Käärmeet
Luonut Administrator
Meillä on tämän vuoden aikanä ollut hankaluutta tuon Velton syömisen kanssa. Kun herra syö niin hänellä on kestänyt hirveän kauan saada hiiri niellyksi, tai sitten hän on jättänyt kokonaan syömättä. Tuossa viikko takaperin annoin hänelle pinkin, mitä ei Saaraf viitsinyt syödä, niin se jäi herran kurkkuun joksikin aikaa. Ajattelin että nielemisrefleksissä olisi jotakin vikaa.

Tänään Veltto söi kaksi hiirtä! Ensimmäisen kerran tämän vuoden puolella. Ensimmäisen hiiren kohdalla toiminta alkoi näyttämään epätoivoiselta.. Hiirtä oli mennyt jo puolet eikä mutkittelua ollut yhtään havaittavissa. Kunnes: mato älysi että hänhän on syömässä ja nälkä on kova. Loppu hiiri meni hyvää vauhhtia :) Toiseen hiireen meinasi iskeä jo ennen kun sitä kerkesin kuivaamaan :D Viimeinen hiiri menikin sitten jo melkein normaali vauhtia alas ja nielemisessä ei mitään ongelmia. Suuri kivi vierähti sydämeltä ja parit kyyneleetkin piti tirauttaa. Käärmeen tähden!
On tuo Veltto vaan niin mahtava otus. En kyllä kädu hänen ottamistaan yhtään!

Pari hieman vanhempaa kuvaa herrasta.






3 kommentit ( 9 views )   |  linkki   |   ( 2.7 / 21 )

| 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | Seuraava> Viimeinen>>