Ompas tullut pitkä tauko sitten viime kirjoitusten.

Uusi vuosi ei eläinten kohdalta alkanut mitenkään lupaavasti. Joulun alla Diiva sairastui ja kovan yrittämisen jälkeen neiti löytyi 1.1.2009 kuolleena terraariostaan.
Diiva kerkesi elää vain noin 3 vuotiaaksi.

On noita iloisiakin asioita kerennyt tapahtumaan. Vanhempani ottavat uuden koiranpennun, kiinanharjakoiran. Pentu kotiuu muutaman viikon päästä. En malttaisi odottaa hänen näkemistä. Itsellänikin kauhea pentukuume, mutta yhtään pikku riiviötä en ota enää tähän talouteen, näiden kahden lisäksi. Kolmelle koiralle en koe aikani riittävän tarpeeksi, ja en usko, että ainakaan Hirmu olisi kovin mielissään uudesta tulokkaasta jos se asuisi meillä 24/7. Nipsu on sellainen isi-hahmo, hän saattaisi vaikka tykätäkin pienestä haukusta. Joten on mukava kompromissi, että vanhemmilleni tulee pentu. Se ei meillä kuitenkaan asu 27/7 (vaikka ehkä niin haluaisinkin), mutta saan sen kuitenkin hoitoon joskus (jos en hyvällä, niin sitten pahalla ;) ).

Tällä hetkellä Hirmu on hoidossa ukin ja mummon luona Anjalassa. Oli kova paikka jättää poika hoitoon, vaikka kuinka tiedän, että ei me olla erossa kuin viikko. Tämä on ensimmäinen kerta kun olen Hirmusta erossa näin pitkään. Nipsu on nyt saanut olla huomion keskipisteenä täällä kotona. On todella helppoa käydä pihallakin vain yhden koiran kanssa, ja paljon vähemmillä rähinöillä päästään nyt muista koirista ohi. Todella rentouttavaa kun ei joka auton kohdalla tarvitse pelätä, että koira rynnii sinne alle. Hirmu on saanut nauttia isosta pihasta, missä saa juosta vapaana ja ukin huomiosta. Ukki taitaa olla Hirmulle koko maailma. Ukki liikkuu, Himpe liikkuu. Ukki nukkuu, Hirmukin yrittää nukkua, Mummo herää, Hirmu herättää ukin. "Ukki, ukki, ukki.." Se liikkuu Hirmun päässä kun siellä ollaan kyläilemässä. Ainiin ja väliin tulee "ruokaa".. "ukki, ukki, ruokaa, ukki, ukki, ukki, ruokaa, ukki.."

Sitten olen päässyt vanhan harrastuksen pariin. Eräs kaverini vei minut oman kaverinsa heppaa katsomaan. Koukkuunhan sitä jää. Nyt käyn kerran viikossa ratsastamassa Sointu nimistä suomenhevosta. Hirmuisen kiltti heponen. :) Hieman on olleet lihakset kipeinä ratsastuksen jälkee, mutta eiköhän se lihaskuntokin tässä kohene. Vesi jumppakin olisi tarkoitus aloittaa :) .

Yllätimpä tänään meitin pienen matoliinin takkia vaihtamassa. Tuntuu, että Saaraf on viime aikoina kasvanut hurjasti ja on hän vaan päivä päivältä yhtä kaunis kuin aina. Juuri takin vaihtaneena erityisen kaunis. Kun tarkistin neitiä, että kaikki nahka on varmasti lähtenyt, päätin muutaman kuvankin räpsäistä. Tällä kertaa neito ei ollut moksiskaan käsittelystä ja terraan ei ollut mikään kiire niinkuin normaalisti käsittelyn jälkeen.

On se neiti jo iso mato :)


Ja pitkä


nassukin on söpö



Tuossa joku päivä sitten, kun olimme olleet Anjalankoskella viikonlopun, oli kaksi hybridi torakka naarastani kuollut. Boxista kuitenkin löysin 3 elävää poikasta ja ajattelin avata toisen, hieman pyöreämmän, naaraan ja katsoa kuinka monta poikasta minulta jäi saamatta. Aika montahan noita poikasia olisi voinut tulla, mutta löysin tämän kuolleen torakan vatsasta 2 elävää poikasta. Kolmaskin yritti vähän heilutella jalkojaan, mutta se ikävä kyllä menehtyi seuraavaan päivään mennessä.

kuva kuolleesta emosta ja sen sisältä löytyneistä poikasista:


Ja vielä kuva rivissä olevista poikasista:

Nyt on hiirten näyttely takana päin. Reissu oli mukava ja meidän lisäksi 2 ihmistä iloittanut ommia hiiriään mukaan näyttelyyn. 3 hiirtä siis meidän omien lisäksi. :) Omia hiiriähän ilmoitin 7 kpl. Gustin, Ceebun, Heran, Gabin, Iluusian, Personal Jesuksen eli Pikku Tassun ja Jutan. Kaikki hiiret voitti Feelix. Tuntui kivalta kun oma kasvatti voitti, vaikka ei omassa omistuksessa enää olekkaan.
Elikkäs Sijoittuneet menevät näin: Pet1 Feelix, Pet2 Personal Jesus, pet3 Jutta. Kunniamaininnan, eli KUMAn saivat omista hiiristäni Gabi ja Hera.
Tässä muutama kuva hiiristäni ruusukkeinensa:

Personal Jesus, ba/t


Jutta, ba/f


Hera, ba/f


Gabi, ba/f ja KUMA


Ja vielä Gabin korvat

Zhannel´s Calvados 20.12.2006-27.10.2008

Piki, pikkuinen kiinanharjakoiramme on siirtynyt ajasta ikuisuuteen 27.10.2008.
Poika ei kerennyt kahta vuotta täyttämään, mutta eli oikeaa koiran elämää lyhyen elämänsä ajan. Tätä kultaista olentoa ei kahlittu hihnaan, vaan hän sai elää valtaosan ajastaan vapaana kirmaten. Pojassa oli elämäniloa vaikka jakaa sadalle muulle koiralle. Vaikka poika koki monia onnettomuuksia, aina hän jaksoi olla iloinen ja vauhdikas pikku hurmuri. Monien sydämen hän valtasi ja moni jäi kaipaamaan.

Tuona kohtalokkaana aamuna Piki lähti aamupissalle mukisematta, mitä hän ei yleensä tehnyt. Aina kun olisi aamulla ulos pitänyt mennä, oli poika vain joko halunnut jatkaa unia tai sitten käynyt vain nopeasti tarpeillaan ja takaisin sisälle. Ei sinä aamuna. Poika kuin liimautui ihmiseen kiinni, ei olisi halunnut olla hetkeäkään yksin. Piki myös leikki itsekseen leluillaan, mitä harvemmin teki. Pääsi murunen myös lenkille metsään, ennen ukin töihin lähtöä. Siellä Piki oli juossut "kuin viimeistä päivää", käyttäen kaikkia neljää jalkaansa. Toinen takajalka, kun oli vielä hieman paranemis vaiheessa, vaikka sekin näytti viimeinkin parantuvan. Ukin lähtiessä töihin, koira oli oma iloinen itsensä, mutta hän ei olisi jäänyt mielellään yksin kotiin. Yritti vielä oven välistä päästä ukin matkaan. Normaalisti, kun hauvalle sanoi, että minä lähden töihin, meni hän omalle paikalleen nukkumaan. Ei 27.10. Muutaman tunnin kuluttua kun mummo tuli kotiin, tuli Piki vielä vastaan iloisesti häntäänsä heiluttaen, luukkasi toista etujalkaansa. Myös vingahti kun porras tuli tiellensä. Tässä vaiheessa mummo huomasi, että kaikki ei ole kohdallaan. Pikin toinen etujalka oli mennyt poikki olkaluun yläpuolelta. Tässä vaiheessa mummo taisi jo tietää, että on viimeinen kerta kun he lähtevät yhdessä eläinlääkäriin. Eläinlääkärin pihassa, koira vielä juoksenteli nuuskuttelemassa paikan hajuja ja heilutti häntäänsä, tervehti iloisesti työntekijät, mutta oli kuitenkin aika tehdä viimeinen päätös ja laskea poika aurinkoisempaan paikkaan kirmailemaan. Piki nukahti viimeiseen uneensa rauhallisesti, painaen pääsnsä mummon rintaa vasten ja huokaisten syvään. Viimeinen huokaus, syvä huokaus.

Tässä oli koira jollaista ei toiste tapaa, olento minkä elämäniloa ei voi muutakuin ihailla, ihaille hänen sinnikkyyttään, positiivisuuttaan ja rakkautta jonka hän ihmisille ja joillekkin eläimille antoi.

Lepää rauhassa kulta ja juokse siellä jossain terveenä, ilman kipuja niin paljon kuin sielusi vain sietää.

Hänen nimensä ei ole enää Villi Koira, vaan Ensimmäinen Ystävä, sillä hän on ystävämme aina ja ikuisesti.