Hopia on kunnialla nyt hoitanut viittä hiiri kakaraa. Kaikki lapset ovat tyttöjä ja pesässä siis möyrii kaksi vaaleaa punasimmua, kaksi tummempaa mustasimmua ja yksi musta silmäinen läntti otus. Vain toinen noista vaaleista otuksista näyttäisi olevan sileäkarvainen, loput ovat kiharakarvaisia otuksia. Osa lapsista näyttää myös ihan siltä, että aikovat kasvattaa pitkän turkin. Toivottavasti vaan pysyisivät lyhyt turkkisina ja, että tuo karva vain näyttää pitkältä koska karvan pää kääntyy ylöspäin kihartuessaan. Aika näyttää minkävärisiä hiiriä näistä oikein kasvaa :) .




Tällä viikolla kävin ensimmäistä kertaa taluttamassa Fannia lenkin. Selkäni kesti lenkin (!), mikä oli hyvin yllättävää. Nilkat huusivat illalla kyllä hoosiannaa, mutta ei välitetä pienistä. Opin paljon uutta hevosen käsittelystä lenkillämme. Ja ilmeisesti minulla on mahdollisuus jatkaa Fannin luona käymistä myös varsan syntymisen jälkeen. Varsaa odotetaan nyt syntyväksi toukokuun alussa. Varsa jo näkyy ja tuntuu emän massussa :) . Tästä eteenpäin nyt vain talutellaan tammaa ja katsellaan sitä ratsastusta uudelleen varsan syntymän ja mammaloman jälkeen.

Ensi viikolla en menekkään käymään tallilla, koska meille tulee porukoideni kiinanharjakoira Vili hoitoon! Hän on meillä sunnuntaista lauantaihin, eli melkein viikon. En malttaisi odottaa pojan saapumista. Onneksi ei ole montaa päivää enää. Katsotaan miten meidän pinna kestää pienta tasmaniantuholaista joka syö ja puree kaikkea. :) Mie ainakin odotan niin innolla sen pikkuisen saapumista, että. Toivottavasti kaikki kolme koiruutta tulevat myös hyvin toimeen keskenään.

Hopia, meidän luultavasti champagne-värinen hiirulaisemme on viimeinkin synnyttänyt. Hän oli aikaisemminkin pari viikkoa Ceebun kanssa, sai mamma masun, mutta masu katosi ja verta ei ollut missään. Jonkin aikaa neito sai rauhoittua ja nyt hän on sitten saanut ensimmäiset vauvansa. Poikaisa syntyi 4 puna silmäistä ja 4 musta silmäistä otusta. Katsotaan kuinka monta vaavia mamma jaksaa hoitaa kunnialla. Toivottavasti ainakin siellä olisi yksiväristä porukkaa, mistä voisi lähteä hakemaaan tania ja sen jälkeen foxia. Olisi niin mukava saada näiden hiirien luonnetta ja ikää omiin hiiriin.

Kävin eilen ratsastamassa sitä tinker tammaa uudestaan. Tällä kertaa mentiin tosiaan ilman satulaa. Taisi olla kolmas kerta elämässäni, enkä edes tippunut! Selkään pääsin ensimmäisellä yrittämällä, mikä sekin oli suuri yllätys. Tällä kertaa Fannikin malttoi seisoa paikallaan, kun sen pukin viereen sai viimeinkin. :D Ala mäissä tuntui hieman huteralta istua siellä selässä, mutta mitä enemmän matkaa taitoimme, sitä helpompaa se oli. Sain myös ravata muutaman pätkän. Ihan viimeisessä jyrkähkössä alamäessä, Fanni ilmeisesti pelästyi jotakin ja läksi ravaamaan. Oli kyllä niin hilkulla, etten lentänyt sieltä selästä alas. Loppu peleissä hevosen sai pysäytettyä sen omistaja seisomalla hevosen edessä. Jos hevonen olisi jatkanut matkaansa vielä, olisin ihan varmasti tipahtanut selästä. Onneksi en. Ilma oli mukava, hevonen oli mukava, oli mukava oppia taas jotain uutta. Loistavasti onnistunut talli reissu siis oli.

Ensi viikolla käydään kävelemässä hevosta taluttaen pitkä maastolenkki. Toivottavasti nilkat ja selkä sen kestää. Pittää vaan rauhallisesti mennä.

Tuossa muutama päivä sitten huomasin ilmoituksen, missä etsittiin kantavalle tinker tammalle liikuttajaa. Miullehan tuo sopi. Ihan sama miten sitä mielestäni liikuttaisin, ratsastaen tai taluttamalla. Tänään sitten kävin näyttämässä itseni hevosen omistajalle ja katsomassa miten miulla ja heposella sujuu.

Omistaja käski miun hakea heposen aitauksestaan. Kaikki meni hyvin siihen asti kunnes sain hevoselle päitset päähän. Kaksi askelta ja STOP. Hevonen ei meinannut liikkua sitten milään. Ajattelin jo, että täöhänkö tämä tyssäsi. Sain hevosen kuitenkin liikkeelle ja muutaman askeleen päästä taas STOP. Tätä jatkui ihan portille saakka. Siinä vaiheessa omistaja sitten kertoi, että se tinkkeri ei ole mikään kovinkaan herkkä hevonen ja sitä pitää oikeasti käskeä. Näytti minulle kuinka tämän hevosen saa ongelma tilanteessa liikenteeseen.

Harjatessa heppa oli ihan mukava, hieman eloisa vaan. Sen mielestä taisi olla tylsää vaan seisoskella paikoillaan. Ihan hirviästi Fannilta (tai Funnyltä, en varma kuinka nimi kirjoitetaan) lähti karvaa. Sitä vain irtosi ja irtosi lisää. Ja paljon jäi vielä hevoseenkin noita irtokarvoja. Laitoimme sitten hevoselle lännensatulan selkään ja yritin kovasti opetella kuinka se kiinnitetään. Hieman hankalampaa kuin normisatulan kanssa. Nooh, eipä tuolla enää kauaa satulan kanssa voi edes mennä. Alkuun menimme kentälle ja siellä omistaja hieman katsoi kuinka pärjään tinkkerin kanssa. Kuinka saan sen kuuntelemaan ja nostamaan ravit ja laukat yms. Kaikki taisi mennä ihan hyvin, koska seuraavaksi läksimme käymään maastossa. Heppa on hieman laiskan puoleinen ja paljon raskaampi ratsastaa kuin Sointu (eräs suomenhevonen) oli. Kuitenkin tänään meni ihan reippahasti eikä pohkeilla tarvinut olla koko aikaa kannustamassa. Oli mukavaa käydä vähän maastossa kokeilemassa. Menimme hetken aikaa omistajan kulkiessa perässä ja sen jälkeen kävit itsekseni pienen lenkin. Oli mahtavaa. Kun oli aika nousta hevosen selästä pois, en saanutkaan jalkaa heilautettua hepan pepun ylitse, kun siinä lännensatulassa on sellainen nuppi, mikä esti miun eteenpäin kumartumisen. Tulin alas sitten etuperin, heittäen jalan hepan pään yli. Tulin kylläkin sitten pepulleni alas ja vähän ihmettelin, että kuinkas tässä nyt tällein kävi. Mutta onneksi ei sattunut yhtään. :)

Ensi viikolla olisi tarkoitus kokeilla, miten ratsastus sujuu ilman satulaa. Olen tähän mennessä ratsastanut ilman satulaa vissiinkin kaksi kertaa. Himppaisen jännittää. Ja maastoon suunnistetaan. Oli kuitenkin hieman mieltä ylentävää, kun omistaja päästikin miut hevosensa selkään, vaikka alkuun taisikin ajatella, että taluttelisimme tammaa vain. Ja vielä se, että hän haluaa katsoa kuinka pärjään ilman sitä tukevaa satulaa. :) Tamma saattaa kuulemma välillä hieman kokeilla ratsastajaansa. Neiti on viisi vuotias ja joskus hän saattaa alkaa katselemaan, että "hui kauheeta", mutta kun siihen ei reagoi, ei tapahdu sen kummempaa. Tamma saattaa myös joskus tehdä ns. ympärikääntymisiä aika äkkinäiseenkin tahtiin. Tämä myös arvelutti hieman omistajaa, että uskalletaanko kokeilla sitä ratsatsamista ilman satulaa. Miulle se passa, ja ymmärrän hyvin hänen huolensa. Itsekin olisin hyvin tarkka kuka omaa hevostani pääsisi ratsastamaan ja en minäkään tahtoisi, että mitään pääsee sattumaan. Huomasi hyvin kuinka tämä ihminen välittää hevosistaan. :)

Innolla odottelen ensi viikkoa. Jos tällä kertaa ei eksyisi menomatkalla. :)

Tuossa viime perjantaina meille tuli käymään ihana pieni lapsi. Vili on hänen nimensä ja hän edustaa kiinanharjakoira nakuja. Poika oli pieni ja punainen. Mielenkiinnolla odotan millaiseksi hänen karvan värinsä muuttuu ajan kanssa. Nyt turkista löytyi punaista mustaa ja pohjalta vaalean kerman sävyä.



Vili on siis tämä minun porukoiden uusi lapsi. Ennen meille tuloa odotin näkeväni pienen suhteellisen aran koira lapsen. Odotukseni kuitenkin osoittautuivat vääriksi ja tapasin mukavan kokoisen, paljon suuremman koiran pennun kuin Piki oli tuossa iässä, ja reippaan lapsen. Nipsun kanssa poika tuli hyvin toimeen ja vähän he myös leikkivätkin. Nipsu rakastaa pikkuisia koira vauvoja, mutta Vili oli ehkä hieman rasavilli Nipsun makuun. Poika kun tuppasi olemaan hampaineen kiinni milloin missäkin kohdassa. Meidän Nippe, kun ei raasu kehdannut poikaa edes komentaa, yritti jo loppu vaiheessa vaan väistellä poikaa ja hyppi tuolille ja sohville häntä karkuun :D . Ylhäältä oli turvallista tarkkailla pennun touhuja. Hirmukin tuli alkuun ihan hyvin toimeen Vilin kanssa, mutta ei kuitenkaan innostunut leikkimään tämän kanssa. Väillä piti poikaa vähän kurnauttaakin :( Loppu peleissä kuitenkin heidän käyntinsä ja koirien totutus meni hyvin. Vilikään ei pahemmin itseensä ottanut Hirmun komentelusta. Hirmu piti arvokkuutensa ja tyytyi tarkkailemaan ylä ilmoista sen minkä ukin rapsutuksilta malttoi. Yllätys, yllätys, kun ukki saapui ei Hirmun maailmassa taas ollut mitään muuta. Vain ja ainoastaan ukki.





Vili ja vanhempani nukkuivat perjantai lauantai välisen yön retkeilyautossaan tuolla parkkipaikalla. Hirmulla meni yö ulvoessa heidän peräänsä. Väilillä Himpe itki peiton alla, välillä peiton päällä, välillä siellä sun täällä. Jäi minun yö unet.. hmm ei niin kokonaiseksi. Ja aamulla oli aikainen herätys, koska oli lähtö Lappeenrantaan jyrsijöiden Pet Showhun.





Lappeenrantaan lähdimme porukalla, äitini, isäni, Vili ja miun hiiret ja mie tietenkin. Myös Terhi tuli Feelixin kanssa (Feelix miun kasvatti hiirulainen) näyttelyyn mukaan. Vili sia mukavasti ihailijoita näyttelyssä ja oli sielläkin rohkea poika. Teki useammat pisutkin ulos vaikka lumi ja kylmä on ihan kamala asia pojan mielestä. Itse toimin näyttelyssä hiirten sihteerinä ja hiirten tuomarina toimi Pia Salo. Olin ilmoittanut viisi hiirtäni kisaan mukaan. Mirna, Morton, Merilii, Gusti ja Lilga. Merilii oli "paras nuori" ja Pet1. Pet2. tuli miun kasvatti Lappeenrannasta ja Pet3. Feelix Ruokolahdelta. Kunniamaininnat saivat omista hiiristäni Gusti ja Morton. Lappeenrannassa asuville kasvateillekin meni muutama KUMA. Olen hyvin ylpeä hiiristäni ja on todella mukava kun kasvattieni omistajatkin ovat innostuneita noista näyttelyistä, vaikka ne ovatkin "vain" Pet showta.